Kirjoittanut: Osama Zahid
Viimeksi päivitetty: Tammi 25, 2024

Avast - Yleiskatsaus 2024

Monet ihmiset ympäri maailmaa suojaavat laitteitaan Avastilla, mutta eivät tiedä, että Avast on loukannut ihmisten yksityisyyttä ja myynyt käyttäjätietoja eri yrityksille. Vertasin sitä kuitenkin markkinoiden parhaisiin tietoturvasovelluksiin nähdäkseni, kuinka hyvin se toimii.

Suoritin Avastille perusteelliset testit ja olin aidosti vaikuttunut sen haittaohjelmien tunnistuskyvystä sekä arvokkaista tietoturvaominaisuuksista, kuten sisäänrakennettu VPN ja Sandbox. Olen kuitenkin tullut pisteeseen, jossa en enää voi varauksetta suositella Avastia tai pitää sitä luotettavana virustorjuntaratkaisuna. Avast on ilmoittanut muuttaneensa tietosuojakäytäntöään, mutta minusta on haastavaa luottaa tähän väitteeseen täysin lähinnä yrityksen kyseenalaisen historian vuoksi, johon liittyy epäeettistä toimintaa.

Suosittelen siis hankkimaan sen sijaan toisen, luotettavan virustorjunnan. Norton on mielestäni paras vaihtoehto moitteettoman tietosuojahistoriansa ja alan johtavan tietoturvansa ansiosta. Lisäksi voit kokeilla Nortonia riskittömästi sen 60 päivän rahat takaisin -takuulla.

Kokeile Nortonia riskittömästi 60 päivää

Onko sinulla kiire? Tässä on 1 minuutin yhteenveto

Turvallisuus

- 5


Hiljattain kävi ilmi, että Avast myi käyttäjien tietoja salaa tytäryhtiönsä Jumpshotin kautta. Näihin tietoihin sisältyi ihmisten selaushistoria, hakuhistoria, YouTube-käynnit ja muuta. Tiedot kerättiin Avastin selainlaajennuksen ja osittain virustorjunnan kautta ja myytiin ilman käyttäjien lupaa.
Asioita pahensi vielä se, että Avastin myymiä tietoja ei ollut anonymisoitu kunnolla. Kaikki näitä tietoja ostaneet yritykset pystyivät päättelemään, keille ne kuuluivat, jos käyttäjän verkkotoiminnoista oli vähänkin tietoa.

Avast on sittemmin lakkauttanut Jumpshotin ja väittää lopettaneensa tällaisen tietojenkeruun. Lisäksi sen päivitetyssä tietosuojakäytännössä todetaan, että mahdollinen tietojen keruu edellyttää käyttäjien suostumusta. Vaikka nämä toimenpiteet ovat askel oikeaan suuntaan, en silti pysty luottamaan Avastiin. Sen sijaan suosittelen valitsemaan luotettavan virustorjunnan, joka hoitaa suojauksen ja tietojen hallinnoinnin paremmin.

Virustarkistus – useat tarkistukset löytävät suurimman osan haittaohjelmista

Avast tarjoaa useita eri tarkistuksia, ja testeissäni sen haittaohjelmien tunnistusaste oli 99,8 %. Valmistelin testikoneen, jossa oli monentyyppisiä haittaohjelmia, ja Avast havaitsi lähes jokaisen niistä. Valitettavasti se päästi ohitseen muutamia haittaohjelmanäytteitä ja merkitsi useita vääriä positiivisia tuloksia, mikä tarkoittaa, että Avastin tulokset eivät ole yhtä luotettavia kuin Nortonin kaltaisilla huippuluokan virustorjunnoilla. Voit myös lukea yksityiskohtaisen vertailumme: Avast vs. ESET.

Olin tyytyväinen nähdessäni, että Avast tarjoaa useita erilaisia tarkistuksia, joihin kuuluu:

  • Pikatarkistus – skannaa järjstelmän kriittiset ja riskialueet.
  • Älykäs tarkistus – etsii vanhentuneita sovelluksia ja muita haavoittuvuuksia.
  • Täysi virustarkistus – skannaa koko järjestelmän uhkien ja haittaohjelmien varalta.
  • Käynnistyksen aikainen tarkistus – löytää hyvin piiloutuneet uhat skannaamalla koko järjestelmän ennen käyttöjärjestelmän latautumista.
  • Kohdennettu tarkistus – antaa käyttäjän valita skannattavat tiedostot ja kansiot.
  • Mukautettu tarkistus – antaa käyttäjän luoda mukautetun tarkistuksen määrätyillä asetuksilla.

Kuvakaappaus Avastin saatavilla olevista virustarkistuksista

Avastin virustarkistusten laaja valikoima teki minuun vaikutuksen

Avastin tarkistusnopeudet vaihtelevat laitteesta riippuen, mutta totesin ne kohtuulliset nopeiksi. Pikatarkistus skannasi laitteeni kriittiset alueet vain 2 minuutissa, kun taas täydellä tarkistuksella kesti yli tunnin skannata koko järjestelmäni.

Reaaliaikainen suojaus – estää kaikki nollapäivän uhat tehokkaasti

Vaikka Avastin virustarkistukset eivät löydä kaikkia uhkia, sen reaaliaikainen suojaus tarjoaa paljon luotettavamman suojan. Testeissäni Avast onnistui havaitsemaan ja estämään 100 % reaaliaikaisista ja nollapäivän uhista verrattuna alan keskiarvoon, joka on 98 %. Sovellus tarjoaa useita ydinalueiden suojaustoimintoja reaaliaikaiseen haittaohjelmilta puolustautumiseen, mukaan lukien seuraavat:

  • File Shield – skannaa kaikki järjestelmässä avattavat tiedostot.
  • Behavior Shield – valvoo sovellusten käyttäytymistä ja ilmoittaa epäilyttävästä toiminnasta.
  • Web Shield – etsii sivustoilta ja latauksista haittaohjelmia, jotka saattaisivat tartuttaa järjestelmän.
  • Mail Shield – tarkistaa kaikki avaamasi sähköpostit vaarallisten liitteiden varalta.

Näyttökaappaus Avastin reaaliaikaisista suojakilpeistä

Avastin monet suojaustoiminnot tarjoavat erinomaisen tietoturvan reaaliajassa

Testasin Avastin reaaliaikaista suojausta avaamalla testijärjstelmässäni haitallisia sivustoja ja lataamalla erilaisia haitallisia tiedostoja. Avast pysäytti haitalliset lataukset, esti kaikki haittaohjelmat reaaliajassa ja ilmoitti minulle aina pysäyttäessään uhan. Valitettavasti Avastin reaaliaikainen suojaus merkitsi 6 väärää positiivista tulosta, joten se ei tarjoa samanlaista virheetöntä suojaa kuin Nortonin kaltaiset huipputason tietoturvasovellukset.

Tietojenkalastelusuoja – luotettava turva tietojenkalasteluhyökkäyksiä vastaan

Tietojenkalasteluhyökkäyksissä huijataan käyttäjiä luovuttamaan arkaluontoisia tietoja, kuten kirjautumistiedot, korttitiet ja muut henkilötiedot. Onneksi Avast tarjoaa luotettavan tietojenkalastelusuojan tarkistamalla kaikki sivustot, joilla vieraillaan.
Kuvakaappaus Avastista, joka estää useita tietojenkalasteluyrityksiä

Avast estää tietoja kalastelevat sivustot ja näyttää varoituksen sekä tarkat tiedot

Yritin avata useita tunnettuja tietojenkalastelusivustoja Avastin suojauksen toimiessa taustalla. Avast esti 86 % tietojenkalasteluun liittyvistä verkkotunnuksista, mikä on kelpo tulos, mutta vähemmän tehokas verrattuna sellaiseen huippuluokan valintaan kuin Bitdefender, joka estää yli 90 % tietojenkalasteluosoitteista.

Palomuuri – intuitiivinen palomuuri monilla mukautusvaihtoehdoilla

Totesin sovelluksen palomuurin olevan yksi sen parhaista tietoturvaominaisuuksista. Avastin palomuuri on ennalta määritetty antamaan luotettava suoja uhkia vastaan, ja se tarjoaa useita tapoja asetusten helppoon muokkaukseen.

Loistavaa on, että Avastin palomuurissa on intuitiivinen käyttöliittymä, josta voi nähdä kaikki sen säännöt ja muuttaa niitä mielensä mukaan. Voit säätää perussääntöjä, verkon sääntöjä ja tiettyjen sovellusten sääntöjä varmistaaksesi, että Avastin palomuuri toimii haluamallasi tavalla.
Kuvakaappaus Avastin palomuurikokoonpanosta

Avast antaa mukauttaa palomuurin sääntöjä vain muutamalla napsautuksella

Paitsi että Avastin palomuuri on luotettava ensimmäinen puolustuslinja useimpia kyberuhkia vastaan, se myös sisältää seuraavat lisäsuojausominaisuudet:

  • Vuotosuojaus – varmistaa, ettei järjestelmä vuoda tunnistetietoja julkisissa verkoissa.
  • Porttiskannaushälytykset – ilmoittaa välittömästi, jos pahantahtoiset osapuolet skannaavat järjestelmän avoimia portteja.
  • ARP-huijaushälytykset – varoittaa ARP:n (Access Resolution Protocol) huijausyrityksistä.

Kaiken kaikkiaan totesin, että Avastilla on erinomainen palomuuri, joka tarjoaa loistavan tietoturvan aloitteleville käyttäjille ja paljon mukautusmahdollisuuksia edistyneille käyttäjille.

Ransomware Shield – suojaa arkaluontoisia tiedostoja hyökkäyksiltä automaattisesti

Kiristysohjelmahyökkäysten alati yleistyessä olen iloinen voidessani ilmoittaa, että Avast tarjoaa tehokkaan suojan järjestelmän turvaamiseksi kiristysohjelmia vastaan. Kiristysohjelmat tartuttavat järjestelmän ja salaavat tärkeä tiedostot ja asiakirjat tehden ne käyttökelvottomiksi, kunnes käyttäjä maksaa lunnaat. Avastin kiristysohjelmasuoja turvaa kuitenkin tärkeä kansiot automaattisesti ja estää epäluotettavia sovelluksia muokkaamasta niitä.
Näyttökaappaus Avast's Ransomware Shieldin suojattujen kansioiden luettelosta

Voit turvata kaikki arkaluontoiset tiedostot ja asiakirjat Avastin kiristysohjelmasuojalla

Pidän myös siitä, että Avastin kiristysohjelmasuojaukseen voi lisätä kansioita manuaalisesti, jos se ei tunnista niitä automaattisesti. Napsauta vain Suojaa uusi kansio -painiketta ja valitse kansio, jonka haluat suojata kiristysohjelmilta, niin Avast estää sen muokkauksen.

Network Inspector – skannaa koko verkon haavoittuvuuksien varalta

Avastin Network Inspector on yksinkertainen, mutta hyödyllinen työkalu, joka skannaa koko verkkosi nopeasti ja ilmoittaa mahdollisista haavoittuvuuksista, jotka tulisi korjata kyberuhkien ehkäisemiseksi. Skannausten lisäksi Network Inspector valvoo verkkoa ja ilmoittaa, kun uusi laite muodostaa siihen yhteyden.
Kuvakaappaus Avastin Network Inspector -ominaisuudesta

Voit etsiä Avastin Network Inspectorilla kotiverkkosi haavoittuvuudet

Tämän työkalun avulla voit selvittää, onko verkossasi heikko salasana tai avoimia portteja, joita hyökkääjät voivat käyttää hyväkseen. Network Inspector näyttää myös, oletko alttiina sellaisille hyökkäyksille kuin DoublePulsar, joka asentaa takaoven, jonka kautta hyökkääjät voivat soluttautua järjestelmääsi.

Online Security -selainlaajennus – suojaa haitallisilta sivustoilta

Lisäsuojauksen saamiseksi verkossa voit hankkia Avastin Online Security -selainlaajennuksen, joka ilmoittaa, jos olet siirtymässä vaaralliselle sivustolle. Testasin tätä laajennusta Google Chromessa, ja se tarkisti kaikki hakutulosten sivustot ja merkitsi ne, joilla vierailu oli turvallista.
Kuvakaappaus Avastin Online Security -laajennuksesta, joka merkitsee verkkosivuston turvalliseksi

Avastin Online Security -selainlaajennus ilmoittaa nopeasti, onko sivustolla vieraileminen turvallista

Avastin reaaliaikaisen suojauksen lisäksi Online Security -laajennus on loistava tapa varmistaa, ettet koskaan käy vaarallisilla sivustoilla, jotka saattaisivat tartuttaa järjestelmän.

Sandbox – eristetty ympäristö mahdollisesti vaarallisten ohjelmien suorittamiseen

Sandbox on yksi tämän tietoturvasovelluksen ainutlaatuisimmista ominaisuuksista. Avastin Sandbox tarjoaa täysin eristetyn ympäristön, jossa voit testata mahdollisesti vaarallisia sovelluksia huolehtimatta siitä, että ne tartuttaisivat muuta järjestelmää.
Kuvakaappaus Avastin Sandbox-ominaisuudesta

Testasin useita vaarallisia sovelluksia turvallisesti Avastin Sandbox-ominaisuudella

Pidän myös siitä, kuinka helppoa Avastin Sandboxin käyttö on. Etsi vain se suojausvalikosta, napsauta Suorita sovellus hiekkalaatikossa -vaihtoehtoa, valitse sovellus ja käynnistä se. Sovellus käynnistyy täysin eristetyssä ympäristössä, jossa voit tarkkailla sen käyttäytymistä ja päätellä, onko se vaarallinen.

Real Site – varmistaa, ettei sinua ohjata väärennetyille sivustoille

Real Site on Avastin työkalu, joka varmistaa, että käyttämäsi sivustot ovat aina aitoja. Hakkerit voivat saada käyttäjän paljastamaan arkaluontoisia tietoja ohjaamalla tämän väärennetylle sivustolle, jolla tämä sitten antaa salasanojen ja pankkitunnusten kaltaisia tietojaan. Real Site tarjoaa kuitenkin salatun yhteyden selaimen ja Avastin DNS-palvelimen välille sen varmistamiseksi, että käytetyt sivustot ovat aitoja.

Järjestelmän suorituskyky – huomattava hidastuminen laitteen suorituskyvyssä

Avast kuluttaa enemmän järjestelmän resursseja kuin useimmat virustorjunnat eikä ole paras valinta, jos haluat parhaan mahdollisen suorituskyvyn.

Testasin Avastin vaikutusta suorituskykyyn käynnistämällä erilaisia ohjelmia, avaamalla useita sivustoja ja kopioimalla tiedostoja ulkoisille asemille palvelun toimiessa taustalla.

Avast Alan keskiverto
Asennettujen ohjelmien käynnistäminen 17 % 9 %
Sivustojen avaaminen 22 % 17 %
Tiedostojen siirtäminen 4 % 2 %

Yllä olevista tuloksista ilmenee selvästi, että Avast hidastaa järjestelmää paljon enemmän kuin useimmat virustorjunnat. Jos etsit virustorjuntaa, joka tarjoaa vankan suojauksen järjestelmää hidastamatta, suosittelen käyttämään Nortonin sujuvan suorituskyvyn saamiseksi laitteella. Se kuluttaa hyvin vähän resursseja eikä koskaan hidasta järjestelmää.

Kokeile Nortonia riskittömästi 60 päivää

Ominaisuudet

- 4


Avast-virustorjunta tarjoaa monia tietoturvaominaisuuksia laitteiden suojaamiseen. Tehokkaan haittaohjelmien tunnistuskykynsä lisäksi Avast sisältää muun muassa sellaisia työkaluja kuin sisäänrakennettu VPN, turvallinen pankkiympäristö ja suojattu selain.

SecureLine VPN – tarjoaa tietoturvaa ja anonymiteettiä netin selaamiseen

Avastin SecureLine VPN on saatavilla Avast Ultimate -paketissa. Se suojaa selaustoimintoja 256-bittisellä AES-salauksella ja pitää sinut anonyymina verkossa. Avastin VPN tarjoaa palvelimia 30+ maassa ja sisältää erilaisia suoratoistoon ja P2Ptiedostonjakoon optimoituja palvelimia.
Näyttökaappaus, joka näyttää Avastin VPN:ssä saatavilla olevat P2P-optimoidut palvelimet

SecureLine VPN tarjoaa useita torrenttien lataamiseen optimoituja palvelimia

Testeissäni totesin, että Avastin VPN on hieman hitaampi kuin markkinoiden parhaat VPN:t. Yhteysnopeudet putosivat yleensä noin 30 % läheisillä palvelimilla ja jopa 50 % pitkän välimatkan palvelimilla. Joten vaikka läheiset palvelimet ovat riittävän nopeita UHD-suoratoistoon ja viiveettömään selailuun, yhteytesi saattaa hidastua Avastin pitkän välimatkan palvelimilla.

Testasin myös tämän VPN:n suorituskykyä suoratoistossa. Testien aikana Avastin suoratoistoon optimoidut palvelimet ohittivat estot Netflixissä, BBC iPlayerissa, Hulussa, Disney+:ssa, ESPN:ssä ja muilla suosituilla suoratoistosivustoilla.

Loppujen lopuksi vaikka Avastin VPN tarjoaa tyydyttävän suorituskyvyn, muilla suosituilla virustorjunnoilla on parempia sisäänrakennettuja VPN:iä, joista on enemmän hyötyä.

Cleanup Premium – auttaa optimoimaan järjestelmän suorituskyvyn ja siivoaa roskat

Cleanup Premium kuuluu Avastin parhaisiin optimointityökaluihin. Se on erinomainen työkalu, joka löytää erilaisia järjestelmää hidastavia ongelmia ja korjaa niistä jokaisen. Testasin Avast Cleanup Premiumia järjestelmässäni, ja se löysi roskatiedostoja, rekisteriongelmia, järjestelmääni hidastavia ohjelmia ja paljon muuta.
Näyttökaappaus, joka näyttää Avast Cleanup Premiumilla tehdyn tarkistuksen tulokset

Voit nopeuttaa järjestelmääsi monin tavoin Avast Cleanup Premiumilla

Noudatettuani Cleanup Premium -työkalun korjausehdotuksia huomasin merkittävän parannuksen järjestelmäni suorituskyvyssä. Järjestelmän käynnistysaika lyheni, ja käytettävissä oleva tallennustila lisääntyi levyasemassa.

Secure Browser – yksityisyyteen keskittyvä selain, joka estää mainokset ja seuraimet

Avastin turvallinen selain muistuttaa Chromea, mutta säilyttää yksityisyyden paljon paremmin selailun aikana. Avastin Secure Browser tarjoaa sisäänrakennetun mainosten eston ja estää seuraimia valvomasta verkkotoimintoja

Mainosten ja seurainten eston lisäksi Secure Browser myös pakottaa käyttämäsi sivustot käyttämään salausta. Lisäksi se pysäyttää tietojenkalasteluyritykset, pitää sinut poissa haitallisilta sivustoilta ja estää kaikkia haitallisia tiedostoja sisältävät lataukset.

Mitä nopeuteen tulee, Avast Secure Browser on aivan yhtä nopea kuin valtavirran selaimet kuten Chrome ja Firefox sivustoja ladattaessa ja videoita suoratoistettaessa.

Bank Mode – tarjoaa eristetyn ympäristön turvalliseen pankkitoimintaan

Pankkitila on toinen Avastin erityisistä ominaisuuksista ja erinomainen työkalu, kun haluat käyttää pankkisivustoja tai tehdä ostoksia verkossa turvallisesti. Kun käynnistät Avastin pankkitilan, se avaa järjestelmään eristetyn ympäristön, jossa voit avata haluamasi selaimen lisäsuojauksella.
Kuvakaappaus Avastin pankkitilaominaisuudesta

Bank Mode tarjoaa turvallisen tavan asioida pankissa ja tehdä ostoksia verkossa

Pankkitilan eristetyssä ympäristössä voit käyttää rauhallisin mielin mitä tahansa selainta, kuten Chrome, Firefox tai Edge. Voit käyttää pankkitilejäsi ja tehdä ostoksia verkossa huolehtimatta pahantahtoisista kolmansista osapuolista.

Hack Alerts – seuraa sähköpostiosoitetta vuodettujen kirjautumistietojen varalta

Hack Alerts on Avastin versio pimeän verkon ja identiteetin valvonnasta, ja se ilmoittaa, jos kirjautumistietojasi on vuodettu tietomurroissa. Olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka helppo tätä ominaisuutta on käyttää. Syötä vain sähköpostiosoite, jota haluat seurata, niin Avast tarkistaa sitä jatkuvasti ja ilmoittaa, jos salasanojasi vuotaa.
Kuvakaappaus Avastin Hack Alerts -ominaisuudesta, joka valvoo sähköpostiosoitetta

Voit valvoa sähköpostiosoitteitasi murtojen varalta Avastin Hack Alertsilla

Pidän myös siitä, että Avastin Hack Alerts -ominaisuus ei rajoitu vain yhteen sähköpostiosoitteeseen. Jos olet huolissasi useista tileistä, voit syöttää monta sähköpostiosoitetta, niin Avast valvoo kaikkia niillä luotuja tilejä.

Bonusominaisuudet – tiedostosilppu, ohjelmistopäivitys, webkameran suojaus ja muita

Yllä mainittujen ominaisuuksien lisäksi Avastilla on muitakin työkaluja, jotka tarjoavat järjestelmälle lisäsuojaa. Avastin tiedostosilppuri auttaa poistamaan turvallisesti arkaluontoiset tiedostot tai kansiot, joita et halua kenenkään toisen näkevän. Tiedostosilppuriin sisältyy myös asemasilppuritoiminto, jolla voit pyyhkiä puhtaaksi kokonaisen levyaseman, jos sillä on paljon arkaluontoisia tietoja.

Saat myös Avastin ohjelmistopäivittäjän, joka skannaa kaikki asennetut sovellukset ja tarkistaa, onko niihin saatavilla päivityksiä. Sovellusten pitäminen ajan tasalla on tärkeää sen varmistamiseksi, ettei niihin jää haavoittuvuuksia, joita hyökkääjät voivat käyttää hyväkseen.

Mukana on myös webkameran suojaus, joka estää webkameran luvattoman käytön. Pidän myös siitä, että webkameran suojaus on mukautettavissa, joten voit määrittää manuaalisesti, mitkä sovellukset saavat käyttää järjestelmäsi webkameraa.

Vaikka Avast ei enää tarjoa salasanojen hallintaohjelmaa, siinä on salasanojen suojausominaisuus, joka suojaa selaimeen tallennettuja salasanoja. Se on hyödyllinen työkalu, joka turvaa selaimen salasanoja, jotka ovat yleensä alttiita haitallisille sovelluksille.

Viimeiseksi Avastissa on Remote Access Shield -ominaisuus, jonka avulla voit päättää, mitkä IP-osoitteet saavat muodostaa järjestelmääsi etäyhteyden. Suojaustoiminto estää automaattisesti haitallisiksi tiedetyt IP-osoitteet ja varmistaa, että vain luotetut osapuolet voivat käyttää järjestelmääsi etänä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen Avastin tietoturvapaketin tarjoamaan ominaisuusvalikoimaan. Muut suositut virustorjuntasovellukset tarjoavat silti enemmän ominaisuuksia. Lisäksi Avastiin liittyy yksityisyyshuolia, joten en voi suositella sen hankkimista muiden luotettavien tietoturvasovellusten sijaan. Sen sijaan suosittelen, että käytät Nortonia järjestelmäsi suojaamiseen, koska siinä on monia tehokkaita tietoturvaominaisuuksia.

Suojaa järjestelmäsi Nortonilla

Käytön helppous

- 5


Avast toimii Windowsissa (7 tai uudempi) macOS:ssä (10.11 tai uudempi), Androidissa (6.0 tai uudempi) ja iOS:ssä (14.0 tai uudempi). Kaikki Avastin sovellukset olivat mielestäni intuitiivisia ja helppokäyttöisiä. Lisäksi Avastin asentaminen tietokoneelle kestää vain muutaman minuutin, ja mobiilisovellukset voi saada välittömästi sovelluskaupoista.

Työpöytäsovellus – Windows-sovellus tarjoaa enemmän ominaisuuksia kuin macOS-versio

Avastin työpöytäsovelluksissa on helppokäyttöinen käyttöliittymä, jota myös teknisesti kokemattomat osaavat käyttää. Avastissa on vasemmassa laidassa helppokäyttöiset valikot, joista löytää kaikki ominaisuudet. Virustarkistukset löytyvät Suojaus-välilehdeltä, yksityisyyteen keskittyvät ominaisuudet ovat Yksityisyys-välilehdellä ja optimointityökalut Suorituskyky-välilehdellä.
Kuvakaappaus Avastin intuitiivisesta työpöytäliittymästä

Kaikki Avastin ominaisuudet ovat helposti löydettävissä ja käytettävissä työpöytäsovelluksessa

Vaikka työpöytäsovellusten muotoilu on hyvä, en pidä siitä, että Avast pyrkii jatkuvasti lisämyyntiin sovellusta käytettäessä. Sain ilmaiskokeiluni alussa ”tervetuliaislahjan”, joka oli vain alennus maksullisesta tilauksesta. Lisäksi työpöytäsovelluksessa on kokonainen kauppaosio vain muiden Avastin palveluiden tilaamista varten.

Avastin Windows-sovelluksessa on joitakin ominaisuuksia, joita ei löydy macOS-versiosta. Esimerkiksi Avastin macOS-sovellus ei sisällä Network Inspectoria, joka on hyödyllinen työkalu, jota käytin usein verkkoni tietoturvan valvontaan.

Mobiilisovellus – tehokkaat sovellukset Androidille ja iOS:lle

Vaikka monien virustorjuntojen mobiilisovellukset ovat rajallisia, Avast Mobile Security on aivan yhtä monipuolinen kuin sen työpöytäsovellukset.

Osana johtavaa julkaisuamme laadimme artikkeleita, jotka keskittyvän VPN:iin, vapauteen internetissä sekä yksityisyyteen verkossa. Haluamme korostaa mahdollisesti vähemmän tekniikkaa tunteville ja selkeitä ratkaisuja etsiville lukijoillemme olennaisia ominaisuuksia, jotka löytyvät sekä Android- että iOS-sovelluksista. Näiden sovellusten mukana tulee tärkeitä ominaisuuksia, kuten salattu valokuvaholvi, optimointityökalut, WiFi-skanneri ja paljon muuta. Lisäksi käyttäjät saavat hyödyllisiä akunkestoa parantavia työkaluja ja Boost RAM -ominaisuuden, joka on suunniteltu estämään tarpeettomien sovellusten toiminta ja varmistamaan laitteen sujuvampi suorituskyky.
Kuvakaappaus Avastin mobiilisovelluksen käyttöliittymästä

Avastin iOS- ja Android-sovellusten muotoilu on erittäin intuitiivinen

Valitettavasti Avastin työpöytäsovelluksissa kokemani jatkuva lisämyynti koskee myös sen mobiilisovelluksia. Jos sinulla ei ole kalleinta tilausvaihtoehtoa, Avast Mobile muistuttaa sinua jatkuvasti ominaisuuksista, joita sinulla ei ole, ja ehdottaa mahdollisia tilausvaihtoehtoja.

Näin käytät Avastin Premium Security -ilmaiskokeilua Windowsissa

  1. Valitse Avast Premium Securityn ilmaiskokeilu – siirry Avastin tilausvaihtoehtoihin, valitse Avast Premium Security ja napsauta 30 päivän ilmaiskokeilua.
    Näyttökaappaus, joka näyttää, kuinka saat Avast Premium Securityn 30 päivän ilmaisen kokeilujakson
  2. Asenna Avast Premium Security – lataa Avast Premium Securityn asetustiedosto ilmaiskokeilun valitsemisen jälkeen ja asenna se järjestelmääsi.
    Näyttökuva, joka näyttää Avastin asennuksen alun Windowsissa
  3. Aloita ilmaiskokeilu – napsauta asennuksen valmistuttua Aloita ilmaiskokeilu -painiketta aloittaaksesi Avast Premium Securityn 30 päivän ilmaiskokeilu.
    Näyttökaappaus, joka näyttää kuinka aktivoida Avast Premium Securityn 30 päivän ilmainen kokeiluversio asennuksesta
  4. Suojaa järjestelmäsi – suorita ensimmäinen tarkistus aloitettuasi ilmaiskokeilun ja käytä Avastin kaikkia muita ominaisuuksia järjestelmäsi suojaamiseen.
    Näyttökaappaus, joka näyttää, kuinka ensimmäinen tarkistus suoritetaan Avastilla sen asennuksen jälkeen

Asiakastuki

- 4


Testeissäni totesin Avastin asiakastuen olevan keskitasoa. Se tarjoaa kaikki tarvittavat tukikanavat, mukaan lukien ympärivuorokautinen live-chat, puhelintuki, sähköpostituki ja yhteisöfoorumit, mutta ne kaikki ovat hitaampia kuin odotin.
Valitettavasti vain maksullisten tuotteiden käyttäjät voivat ottaa yhteyttä Avastin tukeen. Jos etsit teknistä tukea Avastin ilmaistuotteiden käyttöön, sivusto ohjaa sinut foorumeille tai tietopankkiin.

Ympärivuorokautinen live-chat – hidasta, mutta hyödyllistä tukea live-chatissa

Vaikka tuki Avastin live-chatissa oli mielestäni kokonaisuutena hyödyllistä, yhteyden saaminen asiakaspalvelijaan kestää jonkin aikaa. Ensin on siirryttävä Avastin sivustolle, valittava ongelma, täytettävä lomake ja odotettava asiakaspalvelijalle yhdistämistä. Onneksi tukihenkilöt ovat asiantuntevia ja antavat vastaukset, joita tarvitaan ongelmien ratkaisemiseen.
Kuvakaappaus keskustelusta Avastin live-chat-tuen kanssa

Siinä kesti jonkin aikaa, mutta Avastin live-chatin tuki antoi hyödyllisiä vastauksia kysymyksiini

Olen huomannut, että asiakaspalvelijat keskeyttävät toisinaan chatin muutamaksi minuutiksi kysymyksen esittämisen jälkeen. Esimerkiksi tiedustellessani Avastin Hack Alerts -ominaisuudesta live-chatin työntekijä pyysi minua odottamaan 2-3 minuuttia ennen vastaamista. Tällaiseen en ole törmännyt etsiessäni tukea live-chatista muilla johtavilla virustorjuntapalveluntarjoajilla, kuten Norton.

Puhelintuki – saatavilla valituissa maissa

Avastin puhelintuki on saatavilla vain muutamissa maissa, mukaan lukien Yhdysvallat, Kanada ja Iso-Britannia. Muiden Avastin tukikanavien tavoin yhteyden saaminen puhelintukihenkilöön saattaa kestää hetken. Asiakaspalvelijat antavat kuitenkin tarvittavan avun, kun yhteys on saatu.

Sähköpostituki – vastaa hitaasti

Valitettavasti Avastin sähköpostituki vastasi hitaasti, kun otin siihen yhteyttä. Otin yhteyttä sähköpostitse käyttämällä Avastin tukisivulta löytyvää lomaketta ja esitin yksinkertaisia kysymyksiä sovelluksen ominaisuuksista. Vahvistussähköpostissa sanottiin, että saisin vastauksen 48 tunnissa, mutta vastauksen saaminen kesti yli 2 päivää. Muilla suosituilla tietoturvasovelluksilla on yleensä paljon parempi sähköpostituki, josta vastataan 12-24 tunnin kuluessa.

Online-tietopankki – yksityiskohtainen tietopankki, jossa on hyödyllistä tietoa sovelluksesta

Avastin sivustolla on yksityiskohtainen tietopankki, jossa on paljon hyödyllistä tietoa sovelluksesta. Siinä selitetään, miten Avastin voi asentaa eri laitteille, miten sovelluksen ominaisuuksia käytetään, miten yleiset ongelmat ratkaistaan, ja paljon muuta. Tietopankissa on myös hakutoiminto, jonka avulla voi helposti löytää tietoa tietyistä aiheista.

Yhteisöfoorumit – loistavia kysymyksiin, jotka eivät ole kiireellisiä

Muiden tukikanavien lisäksi Avastilla on aktiivinen yhteisöfoorumi, jossa voit pyytää apua asiantuntijoilta. Tämä ei tietenkään ole nopein tapa saada apua, sillä kestää jonkin aikaa, että ihmiset vastaavat ketjuihin.

Kaiken kaikkiaan, vaikka siinä on kaikki tarvittavat tukikanavat, Avastin asiakastuki ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Sain hyödyllisiä vastauksia kysymyksiini, mutta tuki vastaa yleensä hitaasti riippumatta yhteydenottotavasta.

Hinta

- 5


Avastilla on useita tilausvaihtoehtoja ja myös ilmaisversio, joka tarjoaa tyydyttävän tietoturvan. Ilmaisversio sisältää kuitenkin vain perussuojauksen, ja muut virustorjunnat tarjoavat parempaa vastinetta rahalle kuin sen maksulliset tilaukset.

Myös tiedonkeruuriskit huomioon ottaen suosittelen, että kokeilet luotettavaa vaihtoehtoa, kuten Norton, jossa on tiukka tietosuojakäytäntö ja virheetön haittaohjelmien tunnistus.

Avast Free Antivirus – hyvä perussuojaus veloituksetta

Ilmaisversio on yllättävän hyvä verrattuna muihin ilmaisiin tietoturvasovelluksiin. Avastin ilmaisversioon sisältyvät virustorjunnan ydinominaisuudet, palomuuri, kiristysohjelmasuoja, verkon suojaus ja reaaliaikainen suojaus.

Avast Premium Security – tarjoaa useita hyödyllisiä tietoturvaominaisuuden kohtuulliseen hintaan

Avast Premium Security tarjoaa paljon enemmän ominaisuuksia kuin sen ilmaisversio ja sopii paremmin kattavampaan suojaukseen. Ilmaisversioon sisältyvien virustorjunnan ydinominaisuuksien lisäksi Avast Premium Security tarjoaa seuraavat:

  • Real Site
  • Webcam Protection
  • Avast Sandbox
  • Ohjelmistopäivitin
  • Tiedostosilppuri
  • Salasanojen suojaus
  • Remote Access Shield
  • Suoja jopa 10 laitteelle

Avast Ultimate – Avastin monipuolisin tilausvaihtoehto, joka on suunniteltu tarjoamaan ilmatiivis suojaus

Avast Ultimate ei ole kovin kaukana Avast Premium Securitysta ominaisuuksien suhteen. Avast Ultimate sisältää kuitenkin sellaisia hyödyllisiä työkaluja kuin Avastin SecureLine VPN, Cleanup Premium -ominaisuus ja Avast AntiTrack.

Premium Security -tilauksen tavoin myös Avast Ultimatella voi suojata jopa 10 laitetta samanaikaisesti. Voit saada pienen alennuksen kokonaishinnasta, jos teet tilauksen vain 1 laitteelle. Kun otetaan huomioon pieni hintaero, suojauksen hankkiminen 10 laitteelle on kuitenkin kannattavaa.

Avast One – yksilö- ja perhetilaukset

Avast tarjoaa Avast One -tilauksen, joka muistuttaa Avast Ultimatea kaikilla sovelluksen ominaisuuksilla. Huomasin, että Avast One -tilaus tarjoaa itse asiassa parempaa vastinetta rahalle kuin Avast Ultimate, sillä se sisältää kaikki sovelluksen ominaisuudet, VPN mukaan lukien, mutta halvempaan hintaan.

Yksi tärkeä ero Avast Onen ja tavallisten Avast Antivirus -tilausten välillä on suojattavien laitteiden määrä. Avast Premium Securitylla ja Avast Ultimatella voi suojata jopa 10 laitetta, mutta Avast One -yksilötilauksella voi suojata vain korkeintaan 5 laitetta. Avast One tarjoaa kuitenkin myös perhetilauksen samoilla ominaisuuksilla, mutta perhetilaus suojaa jopa 30 laitetta ja sopii parhaiten niille, joilla on kotona paljon suojattavia laitteita.

30 päivän ilmaiskokeilu – testaa Avast Premium Securitya täysin ilmaiseksi

Avast tarjoaa 30 päivän ilmaiskokeilun Premium Security -tilauksellaan. Voit käyttää tämän ilmaiskokeilun helposti asentamalla sovelluksen viralliselta sivustolta ja aktivoimalla kokeilun, kun asennus on valmis. Sen avulla voit testata kaikkia Avast Premium Securityn ominaisuuksia riskittömästi. Ilmaiskokeilu ei kuitenkaan sisällä sellaisia ominaisuuksia kuin SecureLine VPN ja Avast AntiTrack.

30 päivän rahat takaisin -takuu – Avast tekee hyvityksen pyytämisestä helppoa

Avast tarjoaa 30 päivän rahat takaisin -takuun premium-tilauksillaan. Pidän erityisesti siitä, miten helppoa hyvityksen pyytäminen on, jos on tyytymätön Avastiin. Noudata seuraavia ohjeita hyvityksen saamiseksi:

  1. Kirjautu Avastin web-portaaliin.
  2. Siirry vasemmassa alakulmassa olevaan Tilaushistoria-laattaan.
  3. Napsauta Näytä tilaushistoria.
  4. Etsi Avast-tilauksesi ja napsauta Pyydä hyvitystä.
  5. Vahvista, että haluat hyvityksen, ja napsauta Jatka.

Pyydettyäni hyvitystä sain minuutissa vahvistussähköpostin ja rahani takaisin viikon kuluessa. Jos yllä mainittu menetelmä ei toimi, voit myös ottaa yhteyttä Avastin asiakastukeen live-chatissa ja pyytää hyvitystä kertomalla tilausnumerosi.

Avast One (5 devices)
$ 109.99 $ 32.99 per vuosi
You Save 70%
Avast Premium Security (10 devices)
$ 99.99 $ 29.99 per vuosi
You Save 70%

Lopullinen Tuomio

Vaikka Avastissa on tehokkaat tietoturvaominaisuudet ja vaikuttava haittaohjelmien tunnistus tarkistuksissa ja reaaliajassa, sitä ei mielestäni kannata hankkia. Muut suositut virustorjunnat tarjoavat paremman tietoturvan ja enemmän vastinetta rahalle. Lisäksi Avastin käyttöön liittyy tietosuojariski, joka pienentää kiinnostustani entisestään.

Jos etsit luotettavaa virustorjuntaa, joka tarjoaa kattavan suojauksen, on luotettu ja tarjoaa enemmän vastinetta rahalle, suosittelen hankkimaan Nortonin. Norton tarjoaa alan johtavan 100 % haittaohjelmien tunnistuksen, vaikuttavat tietoturvaominaisuudet ja edulliset tilausvaihtoehdot. Mikä parasta, voit kokeilla Nortonia täysin riskittömästi. Siinä on runsas 60 päivän rahat takaisin -takuu, ja hyvityksen pyytäminen on helppoa.

UKK: Avast Antivirus

Onko Avast ilmainen virustorjunta?

Kyllä, Avast-virustorjunta tarjoaa ilmaisversion. Ilmaisversio sisältää perussuojausominaisuudet ja useita muita työkaluja, jotka auttavat parantamaan järjestelmän suorituskykyä. Valitettavasti monet Avastin ainutlaatuisista ominaisuuksista, kuten VPN ja Cleanup Premium, puuttuvat ilmaisversiosta.

Jos sijoitat premium-virustorjuntaan, huippuluokan virustorjunta kuten Norton on paljon parempi valinta. Nortonilla saat enemmän vastinetta rahalle, paremman haittaohjelmien tunnistusasteen, enemmän ominaisuuksia ja tuotteen yritykseltä, johon voit luottaa.

Onko Avast turvallinen?

Ei, Avast menetti minun ja monien muiden käyttäjien luottamuksen tietojenmyyntiskandaalinsa vuoksi. Sen jälkeen Avast on lakkauttanut tytäryhtiönsä Jumpshotin, joka oli myynyt uudelleenpakattuja tietoja. En kuitenkaan tämän tapauksen vuoksi yksinkertaisesti voi enää luottaa yrityksen tuotteisiin riippumatta sen nykyisestä suhtautumisesta tietojen hallintaan.

Omistaako sama yritys Avastin ja AVG:n?

Kyllä, sama yritys omistaa molemmat monipuoliset tietoturvasovellukset. Tšekin tasavallassa sijaitseva yritys Avast Software B.V. omistaa ja kehittää Avast-virustorjuntaa. Vuonna 2016 tämä yritys hankki myös AVG:n, minkä myötä se sai laajan käyttäjäkunnan kyberturvallisuusalalla.

Kokeile Nortonia riskittömästi 60 päivää

Parhaiten arvioidut Ykkösvalinta
Norton
9.9
€ 14.99 / year Säästä 76%
TotalAV
8.6
€ 19.00 / year Säästä 84%
Intego
9.8
$ 19.99 / year Säästä 61%