Google Family Link - Yleiskatsaus 2024

Ennen kuin edes testasin Google Family Linkiä, olin kuullut siitä vaihtelevia arvioita ystäviltäni. Jotkut kehuivat sitä parhaaksi koskaan asentamakseen sovellukseksi, kun taas toisilla oli vakavia ongelmia ja kysymyksiä. En voinut luottaa kaikkien muiden mielipiteisiin, joten rekisteröin ilmaisen tilin ja asensin sen 12-vuotiaan tyttäreni puhelimeen.

Viikon käytön jälkeen huomasin heti eron ilmaisen vanhempien valvontaohjelman ja premium-palvelun välillä. Se vahvisti epäilykseni siitä, että joistakin asioista kannattaa maksaa, ja lasteni suojeleminen verkolta ja nettiriippuvuudelta on yksi näistä asioista.

Google Family Linkissä on joitakin perusasetuksia, kuten sovellusten aikarajoitukset, mutta se oli yllättävän heikko verkkosuodatinten suhteen.

Premium-lapsilukkosovelluksilla voit saada paljon paremman suojan lapsellesi. Niissä on kaikki Family Linkistä puuttuvat tarpeelliset työkalut, kuten kattava verkkosuodatin, useita ruutuaikatyökaluja ja muita erinomaisia valvontatyökaluja.

Varoitus: Kun lapsi täyttää 13 vuotta, Google antaa hänelle mahdollisuuden poistaa Family Linkin tililtään. Jos yrität pakottaa heidät asentamaan sen puhelimiinsa, he voivat aina luoda uuden Google-tilin ja olla yhdistämättä sitä perheesi tiliin ilmoittamatta sinulle tai pyytämättä lupaasi.

Lapset voivat myös luoda Google-tilin väärennetyllä syntymäpäivällä, jotta sitä ei tarvitsisi yhdistää vanhemman tiliin. Se antaa heille rajoittamattoman pääsyn verkkoon ilman mitään valvontaa.

Eikö sinulla ole aikaa? Tässä on lyhyt yhteenveto (lukuaika 1 minuutti)

Ominaisuudet

Luettelo Google Family Linkin mukana tulevista ominaisuuksista ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Rajallisten suodatus- ja aikataulumahdollisuuksien perusteella minusta vaikuttaa siltä, että vanhempien valvontatyökalut suunniteltiin 5–10-vuotiaiden lasten perheille. Googlen käytäntö on, että kaikkien alle 13-vuotiaiden lasten on kuuluttava Google Family -tiliin voidakseen luoda oman Gmail-tilin. Vanhempana voit ottaa valvonnan käyttöön ja ladata Google Family Link -sovelluksen lastesi puhelimiin. Kun lapsi täyttää 13 vuotta, hänelle annetaan kuitenkin mahdollisuus jättää perhe ja hallinnoida tiliään itse.

Google Family Linkin ominaisuudet – päivitetty 2024

Hinta Ilmainen
Verkkosuodatin Ei
Ruutuajan hallinta Päivittäinen raja
Sijainnin seuranta Kyllä
Paikannusraja Ei
Puheluiden ja tekstiviestien valvonta Ei
Sovellusten hallinta Kyllä
Hätäpainike Ei
Asiakaspalvelu Ei mitään
Vanhempien koontinäyttö Saatavilla vain mobiililaitteilla
Alustat Android

Ohjauspaneeli – nähtävissä vain älypuhelimella

Tarkastelen ensimmäisten ominaisuuksien joukossa vanhempien hallintapaneelia, josta näen kaikki tiedot, voin muuttaa sovelluksen käyttöoikeuksia, lukita puhelimen ja paljon muuta. Haluan hallintapaneelin, jota voin käyttää millä tahansa laitteella, kuten PC:llä, nähdäkseni tyttäreni verkkotoiminnot ilman puhelintani. Sekä Bark että Qustodio järjestävät kaikki tiedot erittäin vaikuttavalla ja kätevällä tavalla PC-käyttäjille.

Valitettavasti useimmista testaamistani lapsilukko-ohjelmista poiketen Google Family Linkin hallintapaneeliin pääsee vain älypuhelimella. Minusta tämä ei ole läheskään yhtä mukavaa kuin tietojen katseleminen tietokoneella.

Käytettävyyden lisäksi minulla ei ole muita ongelmia hallintapaneelin suhteen. Se näyttää minulle tyttäreni puhelimella käyttämän ajan päivittäin, viikoittain ja kuukausittain. Se erittelee ajan sovellusten mukaan, vaikkakaan se ei näytä minulle, mitä tyttäreni tekee kullakin sovelluksella. Siinä on yksinkertainen ja helppokäyttöinen muotoilu, ja onnistuin käymään sen läpi muutamassa minuutissa, löytämään tarvitsemani tiedot ja asentamaan eri rajoituksia.

Näyttökuva Google Family Linkin yleiskatsauksesta lapsen puhelinkäyttöön

Katso, miten lapsesi käyttävät puhelimiaan

Vaatimattomat (eivätkä kovin hyödylliset) ruutuaikatyökalut

Google Family Linkissä on kaksi vaihtoehtoa ruutuajan aikatauluttamiseen. Voin luoda päivittäisen maksimiajan, esimerkiksi 2 tuntia puhelinaikaa koulupäivänä, ja asettaa nukkumaanmenoajan. Kun puhelinta on käytetty kahden tunnin ajan, tai kun tyttäreni pitäisi olla sängyssä, puhelimen on tarkoitua lukittua. Kun puhelin on lukittu, jotkin ominaisuudet kuten soitot ovat edelleen käytettävissä, mikä sopii minulle, jos hänen tarvitsee soittaa puhelu.

Pidin näitä työkaluja puutteellisina. Voin rajoittaa tyttäreni puhelimen käytön kahteen tuntiin päivässä, mutta päivittäistä aikataulua ei ole mahdollista luoda – voin vain asettaa nukkumaanmenoajan päivän päätteeksi.

Näyttökuva Google Family Linkin näytön aika-asetuksista jokaiselle päivälle ja yölleRuutuaikarajoitusten asettaminen Google Family Linkillä

Jos mukautusmahdollisuuksien puute ei ollut tarpeeksi, tyttäreni kertoi koulutovereidensa näyttäneen hänelle niksejä aikarajoitusten ohittamiseen. Hän sanoi minulle, että estot ja rajoitukset voi ohittaa pyytämällä ystävää lähettämään tekstiviestitse tai WhatsAppilla linkkejä YouTubeen tai TikTokiin. Jos mikään muu ei onnistu, hän voi aina luoda uuden Google-tilin tekaistulla syntymäpäivällä ja käyttää sitä, kun päätili on lukittuna. Jos haluat luotettavan suojan ilman tällaisia vuotoja, suosittelen käyttämään Qustodiota, vanhempien valvontasovellusta, jossa on kaikki tarvittavat työkalut ja jonka rajoituksia lapseni eivät onnistuneet ohittamaan.

Päivittäisen sovelluskäytön erittely – Googlen pitäisi tarjota paljon enemmän

Tämä on ehkä Google Family Link -sovelluksen hyödyllisin ominaisuus. Sen sijaan, että ohjelma olisi vain kertonut minulle tyttäreni puhelimellaan käyttämät tunnit (ennen kuin asetin kahden tunnin rajan), se näytti minulle täydellisen erittelyn siitä, kuinka kauan hän käytti kutakin sovellusta. Voin katsella edellisiä päiviä ja jopa mennyttä kuukautta nähdäkseni kullakin sovelluksella keskimäärin vietetyn ajan.

Se antaa minun myös valita, kuinka tahdon sovelluksen käsittelevän eri sovelluksia. Voin määrittää päivittäisen aikarajan, estää sovelluksen kokonaan tai pitää sen sallittuna.

Näyttökuva Google Family Link -säännöistä kullekin sovellusasetukselle

Hallinnoi kaikkia lapsen laitteeseen asennettuja sovelluksia

Suurin ongelmani on se, ettei Google Family Link anna minulle käyttöajan lisäksi mitään muita tietoja sovellusten käytöstä. Erityisesti Googlen omistamien sovellusten kuten YouTuben ja Google-haun kohdalla sen pitäisi näyttää minulle hakuhistoria tai katsellut videot. Tällaiset tiedot ovat tarkasteltavissa muiden kuin Googlen lapsilukkosovelluksissa, kuten Barkissa, joten miksei Googlekin voi tarjota sitä minulle?

Toinen esimerkki Google Family Linkin puutteellisista tiedoista on tekstiviestien ja chatin seuranta. Näitä ominaisuuksia ei ole, mikä on mielestäni erityisen huolestuttavaa siksi, että Google Family Link on suunnattu nuoremmille lapsille. Haluan varmistaa, ettei lapsiani kiusata ja etteivät he saa chat-pyyntöjä hyväksikäyttäjiltä tai epäilyttäviltä tyypeiltä. Sekä Qustodio että Bark seuraavat chat-sovelluksia ja tekstiviestejä mainiosti. Voit jopa testata sitä itse – Qustodiolla on 30 päivän rahanpalautustakuu, joten voit kokeilla sitä ja testata sen ominaisuuksia ilman riskiä.

Näet, missä lapsesi ovat 24/7 – mutta ei geofencing-mahdollisuutta

Jos haluat vain tietää, missä lapsesi ovat milläkin hetkellä, ilmainen Google Family Link on hyvä ratkaisu sinulle. Se käyttää puhelimen GPS:ää ja näyttää lapsen kuvakkeen tai hahmon Google-kartalla. Siitä on apua, kun haluat varmistaa, että he pääsivät perille kouluun tai ystäviensä luokse, tai jos et löydä heitä. Tämä ominaisuus ei tietenkään auta silloin, kun lapsi on sammuttanut puhelimensa tai ei ottanut sitä mukaansa, mutta siitä en voi syyttää Google Family Linkiä.

Vaikka siinä ei ole geofencing-mahdollisuutta, pystyin asettamaan merkit useisiin sijainteihin, joissa lasteni pitäisi olla, kuten koti, koulu, parhaan kaverin koti ja puisto – minkä ansiosta minun on helpompi nähdä ilman karttaan tarkentamista, missä tyttäreni on.

Missä ovat suodattimet? Suurin pettymys

Tämä on toinen puuttuva ominaisuus, jota en ymmärrä. Google Family Linkissä ei ole todellista verkkosuodatinta. Kun yritys omistaa yhden kaikkein suosituimmista verkkoselaimista, on pettymys, että se ainoastaan estää seksuaalisen sisällön Chromessa. En yksinkertaisesti ymmärrä, miten ohjelmasta voi puuttua mukautettava verkkosuodatin, jollaista tarjoavat Qustodio, Bark ja Norton Family.

Sen sijaan siinä sanotaan, että voit ottaa käyttöön SafeSearchin Google-hauissa ja rajoitetun tilan YouTubessa. Tämäkin on kai tyhjää parempi, mutta se ei ole kovin hyödyllistä. Ainoa toinen vaihtoehto on luoda luettelo hyväksyttävistä verkkosivustoista ja estää kaikki muu. Valitettavasti en tunne kaikkia sivustoja, eikä Google Family Link näytä minulle luetteloa niistä sivustoista, joissa tyttäreni vierailee, mikä ainakin auttaisi pääsemään alkuun.

Näyttökuva Google Family Linkin melko heikoista suodattimista

Google Family Linkin suodattimet
Käyttäisin mieluummin vanhempien valvontasovellusta, joka tekee ”kovan työn” puolestani ja tarjoaa automaattiset suodattimet, jotka estävät lasteni pääsyn sopimattomaan sisältöön. Olen huomannut, että Qustodio suoriutuu tästä erinomaisesti ja tarjoaa jopa 30 päivän ilmaiskokeilun, jotta voit testata sitä itse ilman riskiä.

Asennus

Google Family Linkin asentamiseksi sekä vanhemman että lapsen on ladattava sovellus älypuhelimelleen. Ensiksi vanhemman tulee avata sovellus ja lisätä jokainen lapsi perheeseen. Lapsi tarvitsee Google-tilin määritystä varten. Kutsu Google Family Linkin käyttöön lähetetään lapsen sähköpostiosoitteeseen.

Näyttökuva Google Family Linkin kutsusta liittyäAvaa nyt lapsen puhelimesta sähköposti ja valitse liittyminen perheeseen. Nyt voit avata sovelluksen ja kirjaudu sisään vanhemman tunnuksilla. Sinun on hyväksyttävä kaikki vakioluvat, kuten GPS:n käyttö, näyttö toisten sovellusten päällä jne., ja kun olet valmis, Google Family Link aloittaa laitteen valvonnan.

Käytön helppous

Minun on annettava tunnustusta, kun siihen on aihetta, ja jos voin sanoa Google Family Linkistä jotain positiivista, niin se on, että ohjelma on todella helppokäyttöinen. Kaikki näkyy selkeästi hallintapaneelissa, ja aikataulun muuttaminen sekä laitteen lukitseminen tai paikantaminen onnistuu todella helposti.

Kun tyttäreni haluaa ladata uuden sovelluksen tai pyytää lisäaikaa, saan ilmoituksen puhelimeeni ja voin hyväksyä tai kieltää sen heti.

En anna sovellukselle täydellisiä pisteitä, koska hallintapaneeli on käytettävissä vain mobiililaitteilla. Haluan mieluummin mahdollisuuden tarkastella ja hallinnoida tyttäreni puhelinta tietokoneelta, mikä on kätevämpää, kun olen töissä eikä minun pitäisi katsoa puhelintani.

Asiakastuki

Varsinaista tukea ei ole, tai ainakaan en löytänyt sellaista. Ohje-osio on yksityiskohtainen UKK-lista, jonka artikkelit tarjoavat vastauksia yleisiin kysymyksiin. En löytänyt chat-ikkunaa tai tukipyyntöjärjestelmää, jollainen Qustodiolla on kysymysten lähettämiseen. Löytämäni lähin vastine oli palautelomake, jota ei ole tarkoitettu asiakastukeen. Uskon suuresti asiakastukeen ja minun on vaikea suositella ohjelmistoa, jossa ei ole kätevää ja nopeaa tapaa saada vastauksia kysymyksiin. Tämä pätee erityisesti vanhempien valvontasovellukseen, jossa saatan tarvita nopeita vastauksia lapseni turvallisuuden takaamiseksi.

UKK

Toimiiko Google Family Link iOS:lla?

Google julkaisi iOS:lle App Storessa Family Link -sovelluksen, joka toimii iOS 11.0:ssa ja uudemmissa versioissa. Tarvitset silti Google-tilin aktivoidaksesi tilin ja lisätäksesi lapsen perheeseesi.

Ota huomioon, että lapsesi voivat aina luoda uuden Google-tilin tekaistulla syntymäpäivällä, jolloin he saavat täyden pääsyn verkkoon ilman lupaasi. Tämän tilanteen estämiseksi suosittelen kokeilemaan premium-luokan vanhempien valvontasovellusta, kuten Qustodio. Voit jopa testata sitä riskittömästi ennen sitoutumista sen 30 päivän rahanpalautustakuulla.

Onko Google Family Link todella ilmainen?

Google Family Link on 100 % ilmainen. Ei ole lisäominaisuuksia, joihin pääset maksullisella jäsenyydellä. Tarvitset vain Google-tilin itsellesi ja lapsellesi, ja pääset käyttämään kaikki ominaisuuksia. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei ilmainen tarkoita hyvää. Saat paljon paremmat valvontatyökalut ja suodattimet premium-sovelluksella, kuten Qustodio, jota voit kokeilla ilman riskiä todistetulla 30 päivän rahanpalautustakuulla.
Estääkö Google Family Link sopimattoman sisällön?

Valitettavasti Google Family Linkissä ei ole muokattavaa verkkosuodatinta. Sen sijaan se käyttää kunkin sovelluksen sisäänrakennettuja suodattimia. Esimerkiksi YouTubessa, Google-haussa ja Chromessa on kaikissa perussuodatin, jonka voit ottaa käyttöön, mutta kuten Google Family Link -sovelluksessa todetaan – mikään ei ole täydellistä, ja sopimattomaan sisältöön saattaa joskus törmätä.

Jos tahdot estää lapsiasi näkemästä sivustoja, joilla käsitellään seksiä, huumeita, alkoholia, ihannoitua väkivaltaa ja muuta vastaavaa, kokeille Qustodiota ilmaiseksi 30 päivän ajan ja katso, miten oikea verkkosuodatin toimii.

Voinko käyttää Google Family Linkiä tiettyjen sovellusten estämiseen?

Kyllä. Tämä on yksi Google Family Linkin tärkeimmistä eduista. Se luo luettelon kaikista lapsen laitteen sovelluksista, ja voit asettaa niille aikarajan tai estää ne kokonaan.
Estääkö Google Family Link sovellusten lataamisen puhelimeen?

Google Family Link voi auttaa sinua hallitsemaan lapsesi lataamia sovelluksia kahdella tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto on sallia sovellusten asentaminen sovellusluokitusten perusteella. Toinen vaihtoehto on edellyttää lupaa ennen minkään sovelluksen asentamista laitteelle.
Voinko käyttää Google Family Linkiä, jos lapseni on yli 13-vuotias?

Vastaus on kyllä ja ei, mutta se toimii vain, jos sinun ja lapsesi välillä vallitsee luottamus. 13. syntymäpäivänään lapsi saa Googlelta ilmoituksen Google Family Linkin yhteyden katkaisemisesta. Vanhempana saat ilmoituksen siitä, ettei lapsi ole enää valvonnassasi, etkä voi muuttaa asetusta pitääksesi sovelluksen käynnissä.

Qustodion kaltaisen sovelluksen käyttäminen on paljon parempi vaihtoehto kaikenikäisille lapsille. Siinä on kaikki ominaisuudet, joita tarvitset varmistaaksesi, ettei lapsesi joudu hankaluuksiin tai tule kiusatuksi. Mikä parasta, sovellusta ei voi poistaa ilman vanhemman lupaa. Qustodiolla on 30 päivän rahanpalautustakuu, jota voit hyödyntää, jos et ole tyytyväinen valvontaominaisuuksiin.

Voiko Google Family Link valvoa tekstiviestejä?

Google Family Linkin valvontatyökalut keskittyvät vain siihen, kauanko kutakin sovellusta käytetään päivittäin. Siinä ei ole mahdollisuutta katsella saapuvia tai lähteviä tekstiviestejä tai WhatsApp- ja muita chat-viestejä. Jos tahdot nähdä, kenen kanssa lapsesi keskustelevat ja mistä he puhuvat, suosittelen lämpimästi Barkia. Se valvoo kaikkia tärkeimpiä sosiaalisia medioita, sähköpostia ja tekstiviestisovelluksia, ja voit kokeilla sitä ilmaiseksi 7 päivän ajan.

Hinta

On vaikea valittaa ilmaisen sovelluksen hinnasta, mutta totuus on, että saat sitä, mistä maksat. Google Family Linkin harvat ominaisuudet eivät ole ilmaisen tilauksen arvoisia. Aikarajoitusten ohittaminen on helppoa, eikä paikannus sisällä geofencing-mahdollisuutta. Joten vaikka sovellus on ilmainen, todellinen kustannus on lapsien pääsy suodattamattomaan verkkosisältöön. Haluan mieluummin maksaa tilauksesta ja saada mahtavia ominaisuuksia, kuten toimivat ruutuajan hallintatyökalut, mukautetut verkkosuodattimet ja 24/7 asiakastuen.

Google Family Link tarjoaa seuraavia paketteja
Google Family Link Free Plan
$ 0.00 per kuukausi
 

Yhteenveto

Lopullinen tuomio – vältä ilmaissovellusta! Ei verkkosuodatinta, heikot ruutuaikasäännöt, ja kaikki rajoitukset ovat helposti ohitettavissa

En voi suositella Google Family Linkiä lasten suojaamiseksi verkossa. Sen käyttö houkuttelee, koska se on ilmainen ja käyttäjäystävällinen, mutta se on kaukana tehokkasta vanhempien valvontaohjelmasta. Jos sinulla on pieniä lapsia (10 ja alle), joilla on puhelin tai tablet-laite, voit käyttää ilmaista sovellusta opettaaksesi heille ruutuajan budjetointia, lukitaksesi heidän laitteensa ja varmistaaksesi, etteivät he harhaile ja eksy naapurustossa.

Pidä vain mielessä, että jos heillä on vähintäkään teknistä taitoa, ohjelma on melko hyödytön. Lapsesi tarvitsee vain luoda väärennetty Google-tili tai selvittää keinoja järjestelmän voittamiseksi ystäviensä tai internetin avulla. Vanhempien lasten kanssa Google Family Linkistä ei ole mitään hyötyä, koska 13-vuotias voi yksinkertaisesti kieltäytyä valvonnasta.

Sen sijaan testattuani yli 20 vanhempien valvontasovellusta voin varmuudella sanoa, että Qustodio oli sovellus, joka tarjosi minulle täyden valikoiman valvontaominaisuuksia. Niin edullisella hinnalla pidän siitä paljon enemmän kuin muista ilmaisista ”feikkiratkaisuista”. Sinun ei tarvitse luottaa vain sanaani: kokeile Qustodiota ilman riskiä ja katso, sopiiko se perheellesi.

Seuraa lapsiasi Google Family Linkillä

Arvostelemme palveluntarjoajia huolellisen testaamisen ja ennalta määrättyjen kriteerien perusteella, mutta otamme huomioon myös käyttäjäpalautteen sekä omat kaupalliset sopimuksemme. Tämä sivu sisältää affiliate-linkkejä.