Netflixin avaaminen NordVPN:n avulla on nopeaa, halpaa ja helppoa
Mielestäni ei ole reilua, että minulta evätään pääsy joidenkin Netflix-ohjelmien ja -elokuvien pariin — etenkin kun maksan täyttä kuukausimaksua. Onneksi VPN mahdollistaa minulle pääsyn kaikkiin haluamiini Netflix-kirjastoihin!
Asia ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertainen. Useimmat markkinoilla tarjottavat VPN-palvelut väittävät tarjoavansa pääsyn Netflixiin, mutta testaan VPN-yhteyksiä päivittäin ja useimmat niistä eivät kykene jatkuvasti ohittamaan sen vahvaa VPN:n jäljitysteknologiaa.
Testasin itse NordVPN:ää suosituimpien Netflix-maiden kanssa – USA, Iso-Britannia ja Japani mukaan luettuna. Se toimi ongelmitta. Saatavilla on kuitenkin parempia VPN:iä nopeammilla ja vakaammilla yhteyksillä. ExpressVPN suoriutui paremmin kuin NordVPN, joten se on ykkössuositukseni Netflixin katseluun. Suosittelen kuitenkin aina testaamaan VPN:ää itse ennen pitkäkestoiseen tilaukseen sitoutumista.
Pikaopas: NordVPN:n käyttö Netflixissä — 3 helppoa vaihetta
- Asenna NordVPN.
- Muodosta yhteys palvelimeen siinä Netflix-maassa, johon haluat saada pääsyn.
- Aloita suosikkiohjelmiesi ja -elokuviesi katselu! Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin kirjautua sisään.
Palvelintesti: NordVPN poistaa estot 10:stä 11:stä Netflix-kirjastosta maailmanlaajuisesti
Havaitsin, että NordVPN pystyy poitamaan estot suurimmista Neflix-kirjastoista todella helposti (Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Kanada), mutta sillä oli vaikeuksia joidenkin muiden alueiden, kuten Ranskan ja Kanadan suhteen. Suurimmat kirjastot sisältävät kuitenkin 90 % Netflixin ekslusiivisesta sisällöstä, joten suosittujen ohjelmien ja hiljattain julkaistujen elokuvien löytämisen suhteen ei ole ongelmaa. Tässä on lyhyt yhteenveto testituloksistani:
Yhteenveto Netflix-maista, joista yritettiin poistaa estot NordVPN:n avulla
Netflix-kirjasto | Esto poistettu onnistuneesti? |
Netflix USA | Kyllä |
Netflix UK | Kyllä |
Netflix Kanada | Kyllä |
Netflix Saksa | Kyllä |
Netflix Ranska | Ei |
Netflix Italia | Kyllä |
Netflix Alankomaat | Kyllä |
Netflix Espanja | Joskus |
Netflix Intia | Joskus |
Netflix Australia | Kyllä |
Netflix Japani | Kyllä |
Netflix USA — Yhdeksän kymmenestä palvelimesta muodosti yhteyden Netflixiin alle kolmessa sekunnissa
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston USA:n Netflixistä: #4185, #5078, #5080, #5082, #5083, #5085, #5087, #5135, #5601
Netflix USA pitää tunnetusti sisällään kaikkein eniten sisältöä, joten kuvittelin siihen käsiksi pääsyn olevan erityisen hankalaa ulkomailta käsin (minulla on ennenkin ollut ongelmia muiden VPN-yhteyksien kanssa). Yllätyin kuitenkin huomatessani kuinka helposti USA:n Netflixin katseleminen NordVPN:n avulla onnistui. Pystyin katsomaan useita jaksoja The Good Placen kaltaisista sarjoista HD-laadussa ilman minkäänlaista puskurointia (buffering).

NordVPN tarjoaa yli 1 500 palvelinta Yhdysvalloissa, joten en tietenkään pystynyt testaamaan näistä joka ikistä. Testasin kymmenen palvelinta, joista sain proxy-virheviestin kerran (palvelimella #3903). Kun otin yhteyttä NordVPN:n asiakaspalvelutiimiin, minua kehotettiin käyttämään palvelinta #5077 ja siitä ylöspäin olevia numeroita, sillä nämä palvelimet eivät täyty yhtä nopeasti kuin muut. Kun testasin tätä käytännössä, totesin sen pitävän paikkansa — kaikki testaamani palvelut muodostivat yhteyden alle kolmessa sekunnissa ja aloittivat suoratoiston välittömästi.
Netflix UK — Jokainen testaamani palvelin toimi (vaihtelevilla nopeuksilla)
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Netflix UK:sta: #807, #1035, #1412, #1470, #1484, #1516, #1524, #1771, #1829, #1840
Jos brittiläiset TV-sarjat ja elokuvat ovat sydäntäsi lähellä, NordVPN voi tarjota sinulle pääsyn Netflix UK:hon. Pystyin katselemaan Sherlockin kaltaisia ohjelmia Netflix UK:sta näkemättä virheviestiä kertaakaan. Suoritin testaukseni tosin Yhdistyneestä kuningaskunnasta käsin, joka voi olla yksi osasyy hyviin tuloksiin.

Joillain palvelimilla (#1771 ja #1412) jouduin odottamaan yli 10 sekuntia ohjelman latautumista. Ongelman ratkaiseminen oli kuitenkin varsin simppeli juttu. Minun täytyi ainoastaan virkistää sivu ja valita haluamani ohjelma kirjastosta uudelleen.
Netflix UK tarjoaa lähes yhtä monta vaihtoehtoa kuin Netflix USA, joten mikäli törmäät ongelmiin yhteyden muodostamisessa muihin Netflix-kirjastoihin, suosittelen kokeilemaan tätä.
Netflix Kanada — Kaikki 10 palvelinta ohittivat eston
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Netflix Kanadasta: #465, #489, #585, #605, #638, #688, #708, #715, #755, #924
Yhteyden muodostaminen NordVPN:n palvelimiin Kanadassa oli yksinkertaista — Ohitin eston ja suoratoistin sisältöä ilman puskurointia (buffering) joka kerta.

Vaikka joillain palvelimilla (#489 ja #708) yhteyden muodostaminen kesti yli 8 sekuntia käyttäessäni NordVPN:n “Quick connect” -toimintoa, oli yhteyteni todella nopea. Tämä johtuu siitä, että NordVPN käyttää “älykästä algoritmiä”, joka valitsee tarpeisiisi sopivimman yhteyden.
Netflix Saksa — 8 palvelinta 10:stä välttyivät virheviesteiltä
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Netflix Saksasta: #416, #501, #504, #525, #580, #651, #717, #793
Muihin testaamiini Euroopan maihin verrattuna, NordVPN:n saksalaiset palvelimet toimivat Netflixillä hyvin. Pystyin muodostamaan yhteyden ensimmäiseen umpimähkään 200+ palvelimen luettelosta valitsemaani palvelimeen ja siirtymään sisällön pariin alle kolmen sekunnin puskuroinnin (buffering) jälkeen.

Netflix Saksaa testatessani huomasin yleisesti ottaen vähemmän keskeytyksiä (verrattuna esimerkiksi Ranskaan tai Espanjaan). Minun ei milloinkaan tarvinnut odottaa yli kymmentä sekuntia yhteyden muodostamista tai Netflixin lataamista.
Vaikka sain virheviestin kaksi kertaa (palvelimilla #488 ja #740), en törmännyt minkäänlaisiin ongelmiin katsellessani Darkia tai muita suosittuja sarjoja sen jälkeen kun olin puhdistanut välimuistin (cache) asiakaspalvelun ohjeiden mukaisesti.
Netflix Ranska — Vain 3 palvelinta 20:stä testatusta palvelimesta toimi
Palvelimet, jotka onnistuivat (toisinaan) poistamaan eston Netflix Ranskasta: #288, #379, #414
Valitettavasti törmäsin kaikkein useimmin ongelmiin testatessani Ranskan Netflixiä. 20:stä testaamastani palvelimesta onnistuin pääsemään Netflixiin niistä vain kolmella. Palvelin #414 oli näistä kolmesta nopein palvelin ja silläkin yhteyden muodostaminen kesti yli 15 sekuntia. Yhteyden muodostamisen jälkeen pääsin katselemaan The Hook Up Planiä (Plan Coeur) kuuden sekunnin puskuroinnin (buffering) jälkeen.

NordVPN:llä on 200+ palvelinta Ranskassa, joten kokeilemalla löydät varmasti enemmänkin toimivia palvelimia. Aikaa säästääksesi voit myös ottaa yhteyttä asiakastukeen ja keskustella vaihtoehtoisista toimivista palvelimista.
Italian Netflix — 6:sta palvelimesta 8 toimi suoraan (2 uudelleenohjasi minut USA:n Netflixiin)
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Italian Netflixistä: #67, #88, #92, #104, #130, #149
Toisin kuin kokemukseni Ranskaan yhdistettäessä, NordVPN yhdisti minut Italian Netflixin saman tien ja minulla kesti vain viisi sekuntia ladata kaikki sisältöni (kuudella kahdeksasta palvelimesta). Pystyin valisemaan 60+ palvelimen joukosta haluamani ja suoratoiston laatu pysyi HD:nä koko Arrivano i Profin katselemisen ajan.

Testeissäni kaksi palvelinta uudelleenohjasi minut USA:n Netflixiin yrittäessäni päästä Italian Netflixiin käsiksi. Tämä oli varsin yllättävää, sillä yleensä NordVPN uudelleenohjaa USA:n Netflixiin vain silloin kun käyttäjä yrittää päästä käsiksi Netflix-maahan, jolle se ei tarjoa tukea (esimerkiksi Etelä-Korea). Mikäli sinulle tapahtuu näin, sinun täytyy vain virkistää sivu.
Netflix Alankomaat — Palvelimista 8/10 muodosti yhteyden Netflixiin alle neljässä sekunnissa
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Alankomaiden Netflixistä: #576, #607, #611, #634, #677, #680, #705, #707
Kuten Saksan kohdalla, myös Alankomaiden Netflixiin yhdistäminen NordVPN:llä oli helppoa, sillä valittavana on 200+ palvelinta. Joillain testaamistani palvelimista yhteyden muodostaminen kesti hiukan pidempään (4 sekuntia), mutta yhdistämisen jälkeen pystyin yleensä katselemaan paikallisia sarjoja ja elokuvia (esim. The Untouchable) ilman keskeytyksiä.

Proxy-virheviestin ilmestyessä (tämä tapahtui kahdesti) minun täytyi vain virkistää sivu ja klikata haluamaani sisältöä uudelleen. Toisinaan elokuvan puskurointi (buffering) kesti yli viisi sekuntia, mutta muutoin en törmännyt minkäänlaisiin ongelmiin.
Espanjan Netflix — Palvelimista 5/10 mahdollisti katselemisen ilman keskeytyksiä
Palvelimet, jotka onnistuivat (toisinaan) poistamaan eston Espanjan Netflixistä: #54, #109, #121, #123, #126
Yhteyden muodostaminen Espanjaan oli melko hankalaa, sillä minun oli testattava yli viittä eri palvelinta ennen kuin pääsin katselemaan Netflixiä. Onneksi palvelin #126 tarjosi minulle mahdollisuuden katsella Money Heistiä ja muita suosittuja sarjoja ilman keskeytyksiä.

Kaikkiaan yli 50:stä saatavilla olevasta palvelimesta testasin kymmentä, mutta vain puolet niistä onnistui välttämään virheviestin. Yksi niistä palvelimista (#75), joihin muodostin yhteyden, mahdollisti minulle Money Heistin katselemisen, mutta sitten kuva jumittui paikoilleen. Valitettavasti sain virheviestin siinä vaiheessa kun virkistin sivun yrittäessäni korjata ongelmaa.
Jos Espanjan Netflixiin yhdistämisessä on ongelmia, kokeile etsiä haluamasi sarja tai elokuva USA:n, Yhdistyneen kuningaskunnan tai Kanadan Netflixistä, sillä niissä on tarjolla huomattavasti monipuolisemmin sisältöä.
Netflix Intia — Testasin 12 palvelinta ennen kuin pääsin läpi
Palvelimet, jotka onnistuivat (toisinaan) poistamaan eston Intian Netflixistä: #45, #47, #52, #56, #57, #62
Intia on tuorein lisäys NordVPN:n tuettujen maiden listalla. Juuri viime viikolla tiedustellessani yhteyden muodostamisesta Intiaan, minulle kerrottiin, että minut uudelleenohjattaisiin USA:n Netflixiin. Testasin uutta tulokasta nähdäkseni, kuinka se pärjää vertailussa muihin suuriin Netflix-kirjastoihin, mutta minulla oli vaikeuksia löytää oikeasti toimivaa palvelinta. Kokeilin hiukan alle puolta 29:stä palvelimesta ennen kuin pääsin onnistuneesti katselemaan The Sky Is Pinkiä.

Lopulta pystyin suoratoistamaan sisältöä vain kuudella testaamistani palvelimista. Yhteyden ollessa muodostettuna palvelimeen #48, en pystynyt edes avaamaan Netflix-sivua. Palvelimella #49 pääsin aloittamaan elokuvani katselun, mutta viiden minuutin suoratoiston jälkeen sain “jokin meni vikaan” -viestin. Palvelimella #60 sen sijaan videota puskuroitiin (buffering) 30 sekunnin ajan aina siihen asti kunnes virkistin sivun. Odotin vielä 30 sekuntia, jonka jälkeen luovutin ja muodostin yhteyden toiseen palvelimeen.
Jos haluat katsella paikallisia intialaisia ohjelmia ja elokuvia Intian Netflixissä, joudut todennäköisesti kokeilemaan useampaa palvelinta ennen kuin löydät sellaisen, joka oikeasti toimii. Voit myös yrittää muodostaa yhteyden johonkin suurempaa Netflix-kirjastoon (kuten Netflix UK) ja katsoa, josko löytäisit sieltä etsimäsi.
Netflix Australia — 10:stä palvelimesta 7 toimi (mutta nopeudet eivät olleet luotettavia)
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Australian Netflixissä: #204, #309, #318, #415, #417, #431, #525
Olin yllättynyt siitä, kuinka helppoa oli muodostaa yhteys Australiaan NordVPN:n avulla. Vaikka se sijaitsee kaukana omasta olinpaikastani, seitsemän kaiken kaikkiaan kymmenestä testaamastani palvelimesta tarjosi minulle mahdollisuuden katsella Brooklyn Nine-Ninen kaltaisia sitcomeja. Aluksi lataaminen kesti kuitenkin kauemmin (15-25 sekuntia) ja videolaatu putosi silloin tällöin vakiopiirtoon. Omien kokemuksieni mukaan videokuvan laatu palasi takaisin HD-tasolle noin kymmenen sekunnin puskuroinnin (buffering) jälkeen.

Jos olinpaikkasi on Aasiassa ja haluat nauttia korkeammista nopeuksista sekä monipuolisesta englanninkielisestä sisällöstä, on tämä siinä tapauksessa hyvä vaihtoehto testattavaksi. Muista, että olinpaikkaasi lähempänä olevat palvelimet tarjoavat yleensä paremmat suoratoistonopeudet (ja sen seurauksena korkeamman kuvanlaadun).
Netflix Japani — Palvelimista 7/10 tarjosi mahdollisuuden katsella sisältöä välittömästi
Palvelimet, jotka onnistuivat poistamaan eston Japanin Netflixistä: #201, #247, #396, #508, #511, #513, #520
Japanin Netflix on täydellinen vaihtoehto animen ystäville, sillä se on viime aikoina laajentanut animetarjontaansa. Australian tapaan myös yhteyden muodostaminen Japaniin oli odotettua yksinkertaisempaa. Testeissäni yritin päästä katselemaan Cowboy Bebop -sarjaa kokeilemalla joitain tarjolla olevasta 90+ palvelimesta. Lähes jokainen NordVPN:n palvelin muodosti yhteyden Japaniin alle neljässä sekunnissa. Yhteyden muodostamisen jälkeen pystyin suoratoistamaan sisältöä ilman minkäänlaista puskurointia (buffering).

Törmäsin pieniin ongelmiin vain parilla palvelimella, mutta sivun virkistäminen tepsi ja pääsin näin käsiksi kaikkeen haluamaani anime-sisältöön.
Nopeustesti: NordVPN on riittävän nopea Netflixin katseluun Ultra HD -laadussa (kaikki 11 maata)
Suoritin nopeustestit jokaisella yhdistetyllä palvelimella ja syötin keskinopeuden jokaisen maan kohdalle alla olevaan taulukkoon. Netflix suosittelee vähintään 25 Mbps:n nopeutta Ultra HD:ssa (4K) katselemiseen — kaikki testaamani palvelimet olivat lähes puolet tätä nopeampia!
Maa | Keskinopeus |
Yhdistynyt kuningaskunta | 169 Mbps |
Saksa | 140 Mbps |
Alankomaat | 131 Mbps |
Italia | 128 Mbps |
Kanada | 120 Mbps |
Espanja | 118 Mbps |
USA | 116 Mbps |
Ranska | 115 Mbps |
Japani | 108 Mbps |
Intia | 72 Mbps |
Australia | 63 Mbps |
Huomasin nopeuksien olevan hitaampia muodostaessani yhteyden kaukana sijaitseviin palvelimiin. Parhaiden nopeuksien saavuttamiseksi kannattaa muodostaa yhteys palvelimeen sellaisessa maassa, joka on sinua lähellä.
NordVPN ei toimi Netflixillä? — 4 ratkaisua kokeiltavaksi
Olen testannut yli 100 VPN:ää Netflixin kanssa, ja NordVPN on yksi niistä palveluista, jotka kykenevät kiertämään Netflixin alue-estot. Netflix parantaa kuitenkin jatkuvasti VPN:n tunnistustekniikkaansa, joten saatat törmätä silloin tällöin proxyvirheeseen. Katsoessani Netflixiä ExpressVPN:n avulla, tämä virheilmoitus oli kuitenkin erittäin harvinainen.
Anteeksi keskeytys
Näyttää, että sinulla on proxy eli välityspalvelin tai blokkauksen kiertäjä käytössä. Ota palvelu pois käytöstä ja yritä uudelleen. Löydät lisätietoja osoitteesta netflix.com/proxy.
Virhekoodi: M7111-5059
Tämä ei välttämättä ole mikään iso juttu — nämä ovat vain läpikotaisin testattuja ratkaisuja, joiden tarkoituksena on välttää estot ja jatkaa suoratoistoa. Vaikka joutuisit suorittamaan kaikki tällä listalla mainitut toimenpiteet, ei ongelman ratkaisemisen pitäisi viedä kymmentä minuuttia kauempaa.
1. Valitse muu palvelin
Netflixin jäljitysteknologia saattaa olla tehokasta, mutta NordVPN:llä on yli 5 700 palvelinta 59 maassa. Näin ollen löydät aina palvelimen, joka onnistuu ohittamaan Neflix-estot (toisin kuin muut VPN:t, jotka epäonnistuvat siinä alituiseen).
- Sulje Netflix.
- Kirjoita hakukenttään maan nimi ja napauta kahdesti yhteyden muodostamiseksi nopeimpaan palvelimeen.
- Avaa Netflix uudelleen ja lataa sarja tai elokuva, jota haluat katsoa.
2. Tyhjennä välimuistisi (cache)
Toisinaan Netflix pystyy jäljittämään todellisen sijaintisi selaimesi välimuistiin varastoitujen tietojen perusteella. Tämän välttämiseksi on syytä tyhjentää oletusselaimen välimuisti ja evästeet ennen yhteyden muodostamista Netflix-maassa sijaitsevaan palvelimeen.
Mobiililaitteellasi voit tyhjentää selaimen tai yksittäisiin sovelluksiin “varastoidun” välimuistin — näissä vaiheissa on hiukan eroja riippuen laitteesta.
Jos käytössäsi on pöytätietokone tai kannettava tietokone, voit avata “Lisäasetukset” ja tyhjentää välimuistin sitä kautta. Koska useimmat meistä surffailevat netissä Google Chromella (ja välimuistin tyhjentäminen oli omalla kohdallani haastavaa), olen listannut tarvittavat vaiheet alle.
Välimuistin tyhjentäminen Google Chromesta
- Avaa Google Chrome ja klikkaa oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä. Valitse luettelosta “Lisätyökalut” ja klikkaa sen jälkeen “Poista selaustiedot.”
- Poista evästeet ja muut tiedot viimeisen 24 tunnin ajalta.
- Muodosta yhteys NordVPN-palvelimeen Netflix-maassa, lataa Netflix ja yritä uudelleen.
3. Poista NordVPN:n CyberSec-toiminto käytöstä
Vaikka CyberSec on loistotyökalu mainosten, haittaohjelmien ja vaarallisten verkkosivustojen estämiseen, se voi myös olla syy virheviestin saamiseen. Ottamalla käyttöösi CyberSecin, liikenteesi ohjataan DNS-palvelinten kautta, jotka Netflix voi joskus tunnistaa VPN-palvelimiksi. Vaikken suosittelekaan pysyvästi poistamaan tätä toimintoa käytöstä, tarjoavat NordVPN:n muut turvallisuustoiminnot sinulle riittävästi suojaa Netflixin katselemisen ajaksi.
- Avaa NordVPN-sovellus.
- Napauta kolmea vaakatasossa olevaa viivaa ja avaa “Asetukset”.
- Poista valinta CyberSecin vieressä olevasta laatikosta sen poistamiseksi käytöstä.
4. Ota yhteyttä asiakastukeen
Jos olet noudattanut kaikkia tällä listalla mainittuja ohjeita ja saat senkin jälkeen virheviestin, ota yhteyttä asiakaspalveluun live chatin tai sähköpostin välityksellä (se on käytettävissä 24/7 ja myös suomen kielellä). Olen käyttänyt live chattiä useita kertoja ja tukitiimi palvelee aina yhtä ystävällisesti, tehokkaasti ja avuliaasti.

Yleiset UKK: NordVPN ja Netflix
- Estääkö Netflix tilini, jos käytän VPN:ää?
- Voinko käyttää maksutonta VPN:ää katsellakseni Netflixiä missä tahansa?
- Voinko katsella Netflixiä NordVPN:n kautta Android TV:llä?
- Toimiiko NordVPN Netflixissä Amazon Fire Stickillä?
- Voinko käyttää NordVPN:ää Netflixin katseluun Kiinassa?
- Minkä maan Netflix on paras?
- Kuinka NordVPN välttää Netflixin proxy-virheviestit?
Estääkö Netflix tilini, jos käytän VPN:ää?
Ei, Netflix ei estä tiliäsi. Sen Käyttöehdoissa ei erikseen mainita VPN-yhteyksiä — toisin sanoen sinun ei tarvitse huolehtia sellaisten käyttämisen seurauksista.
Netflixin Käyttöehdot
“Voit katsoa Netflix-sisältöä pääasiassa siinä maassa, jossa olet hankkinut tilisi, ja vain niillä maantieteellisillä alueilla, joilla palvelua tarjotaan ja sisältö on lisensoitu.”
Netflix ei halua sinun käyttävän VPN:ää siksi, että tekijänoikeuksien omistajat myyvät sille maakohtaiset jakeluoikeudet.
Voinko käyttää maksutonta VPN:ää katsellakseni Netflixiä missä tahansa?
Lyhyt vastaus tähän on kyllä — on olemassa joitain ilmaisia VPN-palveluita, joiden kanssa Netflixiä voi kokeilla. Toisaalta jopa ensiluokkaisten VPN-palveluiden kanssa on toisinaan haasteita virheviestin välttämisen suhteen. Ilmaiset VPN:t eivät yleensä tarjoa tarvittavaa teknologiaa Netflixin pariin pääsemiseksi säännönmukaisesti, joka tarkoittaa sitä, että oikeasti toimivan palvelimen löytäminen vaatii vaivannäköä.
Voinko katsella Netflixiä NordVPN:n kautta Android TV:llä?
Kyllä — ja NordVPN-sovellus on kaiken lisäksi helppo asentaa! Aiemmin minun on pitänyt asentaa NordVPN Android TV:lleni reitittimeni kautta, mutta NordVPN on hiljattain julkaissut erillisen sovelluksen Android TV:tä varten. Testasin sitä omalla Samsung TV:lläni ja suoritin asennuksen alle kolmessa minuutissa.
Kuinka ladata NordVPN Android TV:lle (alle kolmessa minuutissa)
- Avaa Google Play Kauppa ja hae NordVPN.
- Lataa NordVPN-sovellus ja kirjaudu sisään tilillesi.
- Muodosta yhteys palvelimeen ja aloita Netflixin katselu!
Toimiiko NordVPN Netflixissä Amazon Fire Stickillä?
Kyllä — mutta NordVPN toimii ainoastaan toisen sukupolven Android Fire Stick -versioissa ja sitä uudemmissa. Onneksi asennus on nopea kolmivaiheinen prosessi.
3 yksinkertaista vaihetta NordVPN:n asentamiseen Amazon Fire Stickille
- Ollessasi Fire Stickin aloitusnäytöllä, hae NordVPN ja klikkaa “Hae” sovelluksen lataamiseksi.
- Avaa sovellus ja kirjaudu sisään tilillesi.
- Muodosta yhteys palvelimeen, avaa Netflix-sovellus ja aloita katselu!
NordVPN tukee kaikkia yleisimpiä laitteita ja sallii yhteyden muodostamisen jopa kuuteen laitteeseen samanaikaisesti. Ota kuitenkin huomioon, että jos haluat yhdistää NordVPN:n Apple TV:seen, Rokuun, Chromecastiin tai videopelikonsoleihin, on se asennettava reitittimesi kautta, sillä näissä laitteissa ei ole integroitua VPN-toimintoa.
Voinko käyttää NordVPN:ää Netflixin katseluun Kiinassa?
Lyhyt vastaus on: ei. Netflix on yksi monista Kiinassa estetyistä sivustoista, mutta Kiinan suuren palomuurin kiertäminen ei onnistu NordVPN:llä. Ainostaan tehokkaimmat VPN:t kykenevät kiertämään Kiinan palomuurit.
Minkä maan Netflix on paras?
USA:n, Yhdistyneen kuningaskunnan, Kanadan ja Australian Netflixit ovat kaikki erinomaisia vaihtoehtoja silloin kun haluaa katsella monipuolista sisältöä — niiden valikoimat ovat kaikista NordVPN:n tukemista Netflix-kirjastoista suurimmat. NordVPN:n avulla voit muuttaa Netflix-sijaintiasi kolmen helpon vaiheen kautta ja hankkia pääsyn niihin kaikkiin!
Netflix-maa | Kirjaston koko (sarjojen ja elokuvien lukumäärä) |
Netflix USA | 5,900+ |
Netflix UK | 5,700+ |
Netflix Kanada | 5,600+ |
Netflix Australia | 5,300+ |
Kuinka NordVPN välttää Netflixin proxy-virheviestit?
NordVPN:n SmartPlay-teknologia on pääsyy siihen, että se pystyy ohittamaan sisältöestot ja tarjoamaan pääsyn Netflixiin ja muihin suoratoistopalveluihin.
Siinä yhdistyvät VPN:n tarjoamat hyödyt ja älykäs proxy, joka reitittää internet-yhteytesi palvelimelle, joka sijaitsee siinä Netflix-maassa, jonka sisältöön haluat päästä käsiksi. Näin Netflix luulee sinun olevan oikeassa paikassa ja antaa sinulle pääsyn estettyyn sisältöön.
Muodosta yhteys NordVPN:ään ja poista estot parhaasta Netflix-sisällöstä
NordVPN:llä voi kiertää Netflixin sijaintiin perustuvat estot monien eri maiden kirjastoilta. Se ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin muihin VPN:iin, kuten ExpressVPN:ään verrattuna. ExpressVPN:llä on 30 päivän rahat takaisin -takuu, joten voit katsoa sarjoja ja elokuvia Netflixiä riskittä. Jos et ole tyytyväinen palveluun, saat helposti rahasi takaisin live-chatin kautta ilman sen kummempia kysymyksiä.